Muoviukkeli eli veteraani Johanneksen ilmestys

Muoviukkeli on hauska, kaunis, hirvittävä, raaka, päätähuimaava, ihana esitys. Se käsittelee keskiluokkaa ja kuolemanpelkoa.


“Muoviukkeli eli veteraani Johanneksen ilmestys on intensiivinen, voimakkaita tunteita ja ajatuksia herättävä esitys. Se on huikean hienoa teatteria.”(Matti Saarela, Etelä-Saimaa)

Muutaman kymmenen vuoden kuluttua Suomessa asuu kansa, josta ei ole enää oikein mihinkään. Kaikki on laimeampaa, tylsempää, ennalta-arvattavampaa ja hiljaisempaa kuin meidän monivärisenä aikanamme. Kellään ei ole eriäviä mielipiteitä, kukaan ei rakasta ketään, kaikki ovat surkuhupaisia pikku-ukkoja ja pikku-akkoja, joiden jutut eivät kiinnosta oikein ketään. Kuitenkin on eittämättä niin, että kaikki pelkäävät sitä Vanhaa Vihtahousua, Viikatehäiskää, Kalpeinta Kauppamiestä, valkonaamaista miestä mustassa kaavussaan. Ja ehkä siksi tuntevat olonsa kovin ahdistuneiksi.

VIDEOTRAILERI

VALOKUVIA

BLOGI

 

Henkilöt:

Pekko Lapanen on Suomen opposition johtaja, josta ei ole oikein mihinkään, koska poliitikoilla on suuria vaikeuksia pitää valtaoikeuksistaan kiinni.
Jouni Kahva on eläköityvä paikallistoimittaja, josta ei ole oikein mihinkään, koska hän kirjoittaa huonosti asioista, jotka eivät ole koskaan kiinnostaneet ketään.
Virpi Kahva on menestynyt Etolan muovipäällikkö, josta ei ole oikein mihinkään, koska isä kuoli, poika on pyörätuolissa, mies nahjus, tamponit jäävät jo hyllylle, ja koko elämä on muutenkin hirveä pettymys.
Mari Kirveli on viittä vaille valmis fysioterapeutti, josta ei ole oikein mihinkään, koska hän myy itseään Jouni Kahvalle, joka on tästä hyvin pahoillaan.
Johannes Kahva on vaikeasti kehityshäiriöinen nuori mies, josta on tuleva pirullisen suunnitelman johdosta Suomen – ja koko maailman – viimeinen toisen maailmansodan veteraani, ja siten hetkeksi koko maailman tärkein ihminen.

+++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

Lauri Maijala on sukupolvensa seuratuimpia ohjaajia. Hänen teatterikielessään yhdistyvät usein roisi huumori, yhteiskunnallisuus, kokeileva teatterillinen muotokieli, äly ja tunne. Maijala on antanut aiheita ajatteluun mm. sellaisilla ohjauksillaan kuin Mannerheim eli lapsistasi ei mitään, Juoppohullun päiväkirja, Mahagonnyn nousu ja tuho -ooppera, Ei lintu eikä kala, Kunnalliskertomus eli myyrän painajainen, Kenttä jnejne. Maijalan töistä Vanja-eno ja Juoppohullun päiväkirja ovat vierailleet Jukossa. Myös hänen sävellyksiään on kuultu Jukon PERKELE! Työväen lauluja Suomesta -konsertissa. Muoviukkeli on Maijalan taiteellinen opinnäytetyö Teatterikorkeakouluun.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Lauri Maijala (TeaK)
Lavastus ja visualisointi: Janne Vasama (AaltoYliopisto.TaiK)
Rooleissa: Kirsi Asikainen, Minja Koski, Hannu Salminen, Jussi Sorjanen ja Mikko Virtanen (TeaK)
Esityksen kesto n. 1h 45 min.
Liput 20/15 euroa. Varaa lippusi täältä.
TARJOUKSET
1. Juko ottaa syksyllä käyttöön opiskelijatarjouksen: Opiskelijoille Muoviukkelin torstainäytöksiin liput tuntia ennen näytöstä vain 6 euroa.
2. Suosittelemme kysymään ryhmäalennuksia lipunmyynnistämme.
Esitys tuotetaan yhteistyössä Korjaamo Teatterin kanssa. Helsingin ensi-ilta sunnuntaina 4.12. Korjaamon Kulmasalissa. Loput esitykset tammi – helmikuussa 2012.

 

 

 

Vastaa