Kuva: Vuokko Salo

 

Hukka ja Mama eli Martina Myllylä ja Lasse Hukka vievät tunnelman uusiin sfääreihin. Maanläheistä, kaunista, melodista & iskelmällistä poppia esittävä viehättävä duo Hukka ja Mama oli vuonna 2014 Uuden Musiikin Kilpailussa yksi yleisön suosikkeja. Ohjelma nosti duon ansaitusti parrasvaloihin. Uusi Hukka ja Mama -albumi julkaistiin huhtikuussa 2016. Luvassa on hunajaista ja haikeaa luomupoppia, jonka sanoituksissa sukelletaan syvälle sieluun ja sydämeen. Akustiset kitarat värittävät duon musiikillista maailmaa.

 

Juuri tuoreen singlensä Kaiku kaupungin julkaissut Hermanni ja Kutsuvieraat on monelle vielä uusi tuttavuus mutta ehdottomasti katsomisen ja kuulemisen arvoinen. Hermanni Ollikaisen lisäksi bändiä täydentää Timo Peltonen (kitara), Jaska Teuri (basso) ja Jarkko Saarinen (rummut)

 

”Mies, kitara ja autotalli, tuo rockin suo, kuokka ja Jussi. Hermannin musiikissa kuuluu niin tekijänsä rakkaus kulta-aikojen suomi-rockiin kuin laulaja-lauluntekijöiden perinteeseen. Tarinoita jotka koskettavat, tilanteita jotka ovat meille jokaiselle tuttuja ja kuitenkin aina yhtä ainutkertaisia. Melodioita jotka saavat laulamaan mukana, rytmejä jotka vievät mukanaan. Uusia raikkaita tuulia, joissa voi haistaa tutun tuoksun.” – M. Jokela, Helsinki

 

Pe 2.9.2016 klo 19
Liput 12 €
Tapahtumanumero 109106
Myynnissä 1.6. alkaen.
OSTA LIPUT

 

Teatteri Vanhan Jukon oma lipunmyynti palvelee
ke–to klo 15–17. Lipunmyynti aukeaa myös aina tuntia ennen esityksen alkua.

 

Puh. 03 752 0585 / Email. toimisto (at) teatterivanhajuko.fi

 

Lippuja voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä verkkokaupasta www.lippu.fi.

 

Lippupiste Oy
0600-900 900 (1,98 € min+pvm)
(joka päivä klo 7.00-22.00)

 

Lahdessa myös Sokos ja Citymarket Karisma myyvät teatterilippuja.
Liput myös R-kioskeilta kautta maan.
Tapahtumanumero R-kioskeilla on 109106