JukoKlubi: Suistamon Sähkö

JukoKlubilla

 

Suistamon Sähkö

Valloittava Suistamon Sähkö julkaisee odotetun kolmannen albuminsa Varokaa! Hengenvaara, maaliskuussa 2021 ja starttaa levynjulkaisurundille. Luvassa on jälleen vauhtia ja vaaran tuntua, kun kokeellisesta tanssimusiikistaan tunnettu yhtye pistää pohkeet koville. Yhtye yhdistää musiikissaan räppiä, laulua ja riehakasta reivimeininkiä haitareilla ja syntetisaattoreilla höystettynä. Yhtye on tullut tutuksi performatiivisista lavaesiintymisistään, sekä korkealaatuisesta visuaalisesta maailmasta, jossa tanssi, pukusuunnittelu ja videotaide ovat tärkeässä osassa. Suistamon Sähkössä on luonnehdittu olevan jotain primitiivisen alkuvoimaista – jotain sellaista, mikä puhuttelee heti keikan alkumetreiltä, vaikkei olisi koskaan kuullutkaan yhtyeestä.

Suistamon Sähkö on perustettu vuonna 2015. Tuolloin julkaistiin myös yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi. Vuonna 2018 ilmestyi kokoonpanon toinen pitkäsoitto Etkot, pectopaн ja etnoteknoa, joka huomioitiin niin Suomessa kuin kansainvälisissäkin medioissa.

 

Eero Grundström koneet, laulu
Reetta-Kaisa Iles laulu, tanssi
Tuomas Juntunen laulu, tanssi
Anne-Mari Kivimäki haitarit, laulu

 

JukoKlubeilla on nouseva istumakatsomo ja musasta sekä tunnelmasta nautitaan ilman häiriötekijöitä. Soitto alkaa ilmoitettuna aikana ja saliin ei pääse keikan jo alettua. JukoKlubit ovat ikärajattomia.

 

To 22.4. klo 19
Liput 22 €
Kesto noin 1 h, ei väliaikaa.

Kuva: Mortti Saarnia

 

Teatteri Vanhan Jukon oma lipunmyynti palvelee keskiviikkoisin klo 15–17 ja torstaisin klo 16–18 sekä aina tuntia ennen esitystä.

Puh. 03 752 0585 / Email. toimisto (at) teatterivanhajuko.fi

 

Lippuja voi ostaa Lippupisteen myyntipisteistä sekä verkkokaupasta www.lippu.fi.

 

Lippupiste Oy
0600-900 900 (2 € min+pvm)
(ma-la klo 9-21, su klo 10–18)

Liput myös R-kioskeilta kautta maan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää teatterivanhajuko.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent teatterivanhajuko.fi-site activities.

Sulje/Close