Yhteisiä asioita

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta.

Se on juhlan arvoinen asia, ja sitä juhlitaan näyttävästi myös teattereissa. Erilaiset kansalliset merkkiteokset valtaavat näyttämöt, ja suomalaisuuden klassinen kuvasto vyöryy näkyville kaikessa katajaisuudessaan.

Minulle kysymys kansallisesta identiteetistä on kuitenkin aina ollut jossain määrin haasteellinen. Esittämällä tiettyjä kuvia vahvistamme tiettyä mielikuvaa siitä, mikä Suomi ja suomalaisuus on, ja se kuva tuntuu välillä olevan hyvin kapea ja rajoittavakin. Varmasti monelta osin tosi, mutta kapea. Minun on kysyttävä itseltäni: mitä minulle tänään tarkoittaa kansallisuus? Puuttuuko kansakunnan muotokuvasta paloja?

Kansallisvaltiot ovat nyt monin tavoin muutoksen kourissa. Toisaalla pystytetään muureja, toisaalla maailma muuttuu yhä rajattomammaksi ja ihmiset tämän myötä maailmankansalaisiksi. Suurin yhdistävä tekijä kansojen sisällä ja välillä nähdäkseni onkin kokemus yhteenkuuluvuudesta. Yhteenkuuluvuuteen puolestaan liittyy solidaarisuus ja kokemus yhteisöllisyydestä. Siitä, että olemme yhdessä vastuussa toisistamme. Mitä muuta kansa olisi, kuin suuri yhteisö? Tai ihmiskunta yleensäkin. Niin ainakin haluaisin ajatella.

Muun muassa tästä syystä Jukon syksyn ensi-iltana nähdään John Irvingin romaaniin perustuva Kaikki isäni hotellit. Sen keskiössä on yhteisö, joka tässä tapauksessa sattuu olemaan totuttuja kaavoja ravisteleva perhe, joka pitää yhtä, vaikka maailma ympärillä muuttuu ja elämä heittelee.

Linda Wallgren

Taiteellinen johtaja