ESITYS ON POISTUNUT OHJELMISTOSTA
Jukka Asikainen – Jarkko Mikkola
Ohikulkijoita on nykyaikaan sijoittuva tarina miehestä nimeltä Jouko (Hannu Salminen), joka on oman historiansa pakomatkalla ja ottaa vuosien jälkeen yhteyttä veljeensä Tuomoon (Anssi Hyvönen). Joukon tielle osuu ihmisiä, joilla jokaisella on oman elämänsä kanssa etsimistä.
Käsikirjoituksen ovat yhteistyössä tehneet Jukka Asikainen ja Jarkko Mikkola. Näytelmän ohjaa Jarkko Mikkola ja lavastajana vierailee Kari Junnikkala Lahden kaupunginteatterista.
Ohikulkijoita ei ole se perinteisin juonikertomus vaan ennemminkin pieni kappale matkaa näytelmän ihmisten mukana. Se on täynnä havaintoja ja oivalluksia, joista voi löytää itsensä. Vakavahenkisessä näytelmässä on myös se koominen puolensa, joka löytyy kun ihmiset etsivät paikkaansa ihmissuhteissaan.
Näytelmä kertoo ennen kaikkea meistä tämän ajan ihmisistä. Halustamme ymmärtää itsemme ja elämämme ja toiveestamme olla toisen ihmisen lähellä.
Tämä ei ole näytelmä armosta, ei vapahduksesta. Menneisyyttä ei pääse pakoon. Se on hyväksyttävä ja sen kanssa on opittava elämään.
Työryhmä
Käsikirjoitus Jukka Asikainen ja Jarkko Mikkola
Ohjaus Jarkko Mikkola
Ohjaajan assistentti Hannu Salminen
Lavastus Kari Junnikkala
Valosuunnittelu Kari Junnikkala
Valojen toteutus ja ajo Mara Turunen ja Ilari Siivola
Äänisuunnittelu Jaska Teuri
Musiikki Jaska Teuri ja Tapio Viitasaari
Leikkaus Emmi Liesmäki
Puvustus työryhmä
Valokuvat ja juliste Kari Junnikkala
Rooleissa:
Hannu Salminen, FIA Jouko
Anssi Hyvönen, Stadia Tuomo
Kirsi Asikainen, FIA Hanna
Maria Nissi, FIA Marja
Sakari Tuominen, FIA Lasse, poliisi Tuominen
Minja Koski, LAMK/Mute Vaimo, äiti, poliisi Koski
Markus Ranta, FIA Näyttämömies, isä
Jussi Parviainen, LAMK/Mute Poika
Ensi-ilta ja kantaesitys torstai 15.11.2007 Teatteri Vanha Juko, Lahti
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry
Kirjoittajat:
Kirjoittaja-näyttelijä Jarkko Mikkola tunnetaan Lahdessa jukolaisena vuodesta 2004. Oulusta Lahteen tullut Mikkola on nähty merkittävissä rooleissa Jukossa Jari Juutisen ohjauksissa Jääkuvia (Kristian Smeds), Minä olen Adolf Eichmann (Jari Juutinen) ja Jäniksen vuosi (Paasilinna, Smeds).
Lahden kaupunginteatterissa esitettiin 1995 näytelmää Antero, ihmisen poika, jonka käsikirjoitus oli Mikkolan ja ohjaus Jari Juutisen. Mikkolan kirjoittama ja esittämä monologinäytelmä Taivas jäi tekemättä sai Jukossa viimeiset esityksensä viime keväänä.
Dramaturgi, käsikirjoittaja Jukka Asikainen muistetaan edelleen puhutusta ja kohutusta näytelmästä Nuorallatanssijan kuolema (eli kuinka Pete Q sai siivet). Jukka Asikaisen, Arto Mellerin ja Heikki Vuenton näytelmä sai ensi-iltansa Suomen Kansan Teatterissa 1978. Näytelmän lavastajana oli Kari Junnikkala. Lahtelaiselle teatteriväelle Asikaisen nimi on tuttu Lahden kaupunginteatterin West Side Storystä (1988), jonka käännös oli Asikaisen. Urallaan hän on toiminut monipuolisesti elokuva- tv- ja teatterikäsikirjoittajana, kouluttajana sekä käsikirjoituskonsulttina Suomen elokuvasäätiöllä sekä useissa elokuvatuotantoyhtiöissä.
Lataa painokelpoiset kuvat TÄÄLTÄ. Kuvaaja on Kari Junnikkala.