Sunnuntai

ESITYS ON POISTUNUT OHJELMISTOSTA

Teatteri Telakan ja Teatteri Vanhan Jukon yhteistuotanto

Ari Numminen – Linda Wallgren

Takana on todella pitkä viikko. Toiveissa on saada nukkua pitkään tai ainakin rauhassa ja herätä lintujen lauluun. Trooppinen helle hellii kuin kuuma peitto ja kukat kasvavat komeampina kuin koskaan. Seuraava jääkausi kuitenkin odottelee jo jossain pyöreän pallon kulman takana. Nimettömälle haudalle istutettu ruusu puolestaan tahtoo pysyä nimettömänä. Ja kaikesta tästä vain maltillisen kiinnostuneena maailmankaikkeuden kappaleet jatkavat ikuista uudelleenjäsentymistään.

Sunnuntai on kauniiden kuvien kokonaistaideteos, joka kaipaa, uskoo, toivoo ja rakastaa ihmetellen mutta vimmalla. Laulaen ja tanssien se yrittää ymmärtää ihmisen ja maailman, ja löytää jatkuvan juhlan, iäisen sunnuntain.

Esitys on yhteistuotanto tamperelaisen Teatteri Telakan kanssa.
Esitys jatkaa myös ohjaaja-koreografi Ari Nummisen Petroskoi -esityksessä aloittamaa yhteistyötä kummankin teatterin ensemblen kanssa.

Ohjaus Ari Numminen ja Linda Wallgren
Koreografia Ari Numminen
Esitysdramaturgia ja puhuttu teksti Linda Wallgren

Näyttämöllä
Laura Hänninen (Teatteri Telakka)
Minja Koski (Teatteri Vanha Juko)
Tuomas Luukkonen (Teatteri Telakka)
Maria Nissi (Teatteri Vanha Juko)
Jussi-Pekka Parviainen (Teatteri Vanha Juko)
Ilona Pukkila (Teatteri Vanha Juko)
Kaisa Sarkkinen (Teatteri Telakka)

Musiikki Tuomas Luukkonen ja työryhmä
Valosuunnittelu Simo Saukkola
Äänet Hannu Hauta-aho
Pukusuunnittelu Tiina Helin
Visualisointi Tiina Helin ja työryhmä
Koreografin assistentti Nelli Ojapalo
Pukusuunnittelijan assistentti Senni Tähtinen

Esityksen ensi-ilta on Teatteri Telakalla Tampereella 31.8. ja
Vanhassa Jukossa Lahdessa 25.10.
Liput ja tiedot Tampereen esityksistä: www.teatteritelakka.fi

Esitykset Lahdessa:
to 25.10. klo 19
su 28.10. klo 14
la 3.11. klo 14
ke 7.11. klo 19
su 11.11. klo 14
to 15.11. klo 19
to 29.11. klo 19
pe 30.11. klo 19

Esityksen kesto on noin 1 h 20 min., ei väliaikaa.
Esityksen lavastuksessa käytetään suuria määriä oikeita kukkia.
Esitys ei sovi alle 10-vuotiaille.

liput 25 / 18 €

***

In English:

Sunday

I’t been a very long week. One wishes to sleep in, or at least in peace, and wake up to the singing of the birds. Tropical heat caresses like a hot blanket and flowers are blooming more magnificent than ever before. Still the next ice age is already waiting somewhere around the corner of a round globe. A rose planted on an unnamed grave wishes to stay nameless. And all this time, only remotedly interested about all this, the celestial bodies of the universe just keep on eternally rearranging.

Sunday is an all-encompassing artwork of beautiful pictures thats longs for, believes, hopes and loves with both wonder and passion. Singing and dancing it tries to understand the mankind and the world, as well as to find an ongoing celebration of an eternal Sunday.

The performance is a joint production between Theatre Telakka and Theatre Vanha Juko. It also continues the director-coreographer Ari Numminen’s collaboration with both ensembles.

A large amount of real flowers are used in the staging of the performance.

Direction Ari Numminen and Linda Wallgren
Choreography Ari Numminen
Dramaturgy and spoken text Linda Wallgren

On stage
Laura Hänninen (Telakka)
Minja Koski (Vanha Juko)
Tuomas Luukkonen (Telakka)
Maria Nissi (Vanha Juko)
Jussi-Pekka Parviainen (Vanha Juko)
Ilona Pukkila (Vanha Juko)
Kaisa Sarkkinen (Telakka)

Music Tuomas Luukkonen and working group
Lights Simo Saukkola
Sounds Hannu Hauta-aho
Costumes Tiina Helin
Visualization Tiina Helin and working group
Choreography assistant Nelli Ojapalo
Costumes assistant Senni Tähtinen

Length 1 hour 20 minutes.

Premiere on 31.8.2018 at Theatre Telakka, second premiere on 25.10.2018 at Theatre Vanha Juko.

Kuva: Ilkka Saastamoinen