Tuntematon sotilas

Väinö Linna – Juho Mantere

ESITYKSET JUKOSSA OVAT PÄÄTTYNEET

Tuntematon sotilas nähdään vierailulla Espoon teatterissa syksyllä 2024:
Ke 30.10. klo 19
To 31.10. klo 19
Pe 1.11. klo 19
La 2.11. klo 15

Kun historia paiskaa pienen ihmisen mahdottomaan paikkaan

Jatkosodasta ei ollut kulunut kymmentäkään vuotta kun Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Romaanin sisällön hän ammensi omista kokemuksistaan rintamalta, muodon hän lainasi lapsesta asti lukemistaan seikkailukirjoista.

Tuntematonta sotilasta on tulkittu valkokankaalla ja näyttämöllä lukuisia kertoja. Laineen, Mollbergin, Smedsin ja Louhimiehen tulkinnat ovat aina paljastaneet jotain paitsi tekijöistään, myös siitä ajasta, jossa ne on tehty.

Nyt Vanhassa Jukossa teokseen tarttuu suomalaisen teatterin uusi sukupolvi. Millaisena kirjan sanoma näyttäytyy tässä ajassa nuorille tekijöille?

Ohjaaja Juho Mantere kuvailee omaa suhdettaan teokseen: ”Minua koskettaa se syvä inhimillinen katse, jolla Linna katsoo mahdottomaan paikkaan paiskattuja hahmojaan. Kirjailija pitää näkökulman tiukasti pienessä ihmisessä, yksilön kokemuksessa järjettömyyden keskellä. Pelko ja kauhu tulee iholle. Pidän tavasta jolla Linna yhdistää huumoria, populaaria menevyyttä sekä äärimmäisen painavaa asiaa.”

Alkuperäisteos: Väinö Linna
Sovitus ja ohjaus: Juho Mantere
Äänisuunnittelu Pekka Kiiliäinen
Valosuunnittelu: Pekka Kiiliäinen ja Antti Haiko
Näyttämöllä: Annika Hartikka, Minja Koski, Olli Riipinen ja Esa-Matti Smolander
Teos on Teatteri Vanhan Jukon ja Turun Kaupunginteatterin yhteistuotanto.

Näytökset Jukossa:
pe 25.11.2022 klo 19 (ensi-ilta)
ke 30.11. klo 19
la 3.12. klo 19
to 8.12. klo 19
la 10.12. Klo 19
to 15.12. klo 19
pe 13.1. klo 19
ke 18.1. klo 19
su 22.1. klo 15
ke 25.1. klo 19
pe 27.1. klo 19 (peruttu sairastapauksen vuoksi)
la 28.1. klo 19 (peruttu sairastapauksen vuoksi)
ti 31.1. klo 19 (peruttu sairastapauksen vuoksi)
to 2.2. klo 19 (peruttu sairastapauksen vuoksi)
pe 3.2. klo 19 (peruttu sairastapauksen vuoksi)

Esitykset siirtyvät Turun Kaupunginteatteriin 10.2.2023

LISÄESITYKSET JUKOSSA
to 27.4.2023 klo 19
pe 28.4.2023 klo 19
la 29.4.2023 klo 15

Esityksessä käytetään voimakkaita ääni- ja valotehosteita sekä teatterisavua.
Esityksen kesto on noin 2 h 40 min. väliaikoineen.
Esityksen käsiohjelma netissä: www.yumpu.com
Esitysoikeudet: Agency North
Esityskuvat: Mikko Kelloniemi. Kuvapankki: Flickr.fi

liput Jukossa 28 / 24 / 18 €

Kirjoitettua, sanottua

Kari Naskinen, Mustaa valkoisella -blogi 
“Teatteri Vanhan Jukon Tuntematon sotilas on parasta teatteria, jota olen Lahdessa nähnyt vuosikausiin.” 
https://naskinen.blogspot.com/2022/11/vanha-juko-tervemenoa-tampereen.html

ESS, Ilkka Kuosmanen
“Juho Mantereen toiminnallinen ohjaus kaivaa Väinö Linnan tekstin filosofisen ytimen esiin leikin kautta.”
“Vaikka näytelmä ei muodosta vahvoja väitelauseita, sen kaikki yksittäiset osatekijät toimivat hyvin. Kohtaukset ovat enimmäkseen lyhyehköjä, hyvin rytmitettyjä ja jopa leikillisiä, eikä katsojan aika ehdi käydä pitkäksi edes asemasodan aikana.”
“Ajoittain hyvinkin karnevalistinen näyttämötoteutus on myös hyvin fyysinen.”
https://www.ess.fi/paikalliset/5560414

Tarmo Virtanen, Lahen uutisia -blogi 
”Juho Mantereen Teatteri Vanha Jukolle valmistama näkemys meille teatteriesitykseksi Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta on itselleni monista Linna-esitysversioista kaikkein arvokkain, aidoin ja vaikuttavin.” 
https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/11/tuntematon-sotilas-tanaan

Voima-lehti
Tuntemattomasta sotilaasta ja Juho Mantereesta.
Lue juttu TÄSTÄ.

Katsojilta

“Mä en ole enää koskaan sama tämän jälkeen.” 

”Oli kyl tykki veto! Oivaltavaa, taidokasta ja erilaista teatteria. Ei uskoisi, että Tuntemattomassa sotilaassa saisi nauraa näin paljon.” 

”Käsittämättömän vaikuttava tapaus!” 

”Nuoren polven tulkinta Väinö Linnan teoksesta veti ihon kananlihalle ensimmäisistä minuuteista lähtien ja neljällä näyttelijällä toteutettu teos piirsi Linnan tekstin taitavalla ja kunnioittavalla tavalla esiin. Esitys oli kaksi tuntia uskomatonta vauhtia ja tykitystä.” 

”Huh, huh, mikä esitys! Sopivasti säröillä ja riittävän rosoinen ollakseen aito, koskettava, hykerryttävä, kauhistuttava ja riemastuttavan oivaltava.”

”Tämä oli ajatuksia herättävä, koskettava ja paljon muuta. Ja lopuksi täytyy vielä sanoa, että kyllä ihminen on pelle, kun se sottaan lähtee.” 

”Tää yllätti. En odottanut, että tää olisi ollut hauska, mutta se oli välillä sitäkin, ja siten mentiin kauhuun. Tässä oli kaikkea, ja just se oli hyvä!” 

”Pakko sanoa, että paras näytelmä, jonka oon koskaan nähnyt… Ja tää ei oo v*****lua!”