Luontonaamio
Jyri Pitkänen
12.9.–14.12.2023
Näyttelyn avajaiset on tiistaina 12.9. klo 18–20. Lämpimästi tervetuloa!
“Ihmiset ja paikat kiinnostavat minua loputtomasti. Samoin kysymys valokuvasta näkyvän ja näkymättömän tallentajana.“
Luontonaamio -näyttelyn teokset ovat syntyneet yhteistyössä valokuvataiteilija Jyri Pitkäsen ja luontolähtöistä kuntoutusta Savonlinnassa tarjoavan Vihreä Telakka-hankkeen asiakkaiden kanssa. Työpajaa vetänyt valokuvataiteilija Jyri Pitkänen kertoo haluavansa taiteellisessa työssään usein kyseenalaistaa käsitteen tekijyydestä.
“Tässäkin näyttelyssä esillä oleva Luontonaamio-kuvasarja on syntynyt yhteistyönä, kollektiivisesti. Onko teos itse naamio, valokuva naamiosta vai muotokuva naamion taakse kätkeytyvästä henkilöstä”, Pitkänen pohtii ja selittää halunneensa samalla käsitellä muotokuvan perinnettä.
“Muotokuvan perinteessä pyritään yleensä esittämään kuvattavan kasvot tunnistettavalla tavalla. Luontonaamio-sarjan teoksissa kasvojen tilalla on luonnonmateriaaleista työstettyjä naamioita. Usein luonto nähdään kuvassa taustana. Tässä luonto on tuotu keskiöön.”
“Naamiot kuuluvat olennaisena osana myös teatterin ja näyttelemisen historiaan ja siksi onkin erityisen hienoa esittää Luontonaamio-sarja nyt nimenomaan JukoArtissa.”
Roope, pigmenttivedos, 80x60cm