Kaksi sisarta

Heinonen – Smolander

 

Kaksi sisarta

Tarina hiihdosta ja omistautumisesta

”Vielä kerran korviini kantautuu tuon hiljaisen Tervanevan mystinen kutsu. Nöyränä, kiitollisena ja yksinäisenä vaellan sinne nyt vastatuulessa viimeisen kerran takaisin, polvistun, myönnän tappioni ja pyydän sielulleni rauhaa.”
– Testamenttini Suomen kansalle, Mika Myllylä, Haapajärvellä 6.3.2001

 

Kaksi sisarta on suuri valtakunnallinen tragedia lahtelaisessa olohuoneessa. Esitys kertoo perheestä, jonka uskonto ja suurin rakkaus on hiihtourheilu. Koko elämä on tehty töitä ja talkoita, harjoiteltu ja juostu suossa. Unelmien ja toiveiden täyttymys on kotikisat, Lahden MM-hiihdot 2001. Ja kaikki murskaantuu. Esitys on tarina uskosta ja sen menettämisestä, surutyön tekemisestä ja toipumisesta, hiihdosta ja täydellisestä omistautumisesta sille.

 

Kaksi sisarta on Jukon uuden taiteellisen johtajan Esa-Matti Smolanderin ohjaus Veikka Heinosen uudesta kotimaisesta näytelmätekstistä.
Esitys on Vanhan Jukon ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistuotanto.

 

Ensi-ilta Teatteri Vanhassa Jukossa perjantaina 28.1.2022 klo 19:00.
Esitykset: 28.1.–18.3.

 

Käsikirjoitus: Veikka Heinonen
Ohjaus: Esa-Matti Smolander
Pukusuunnittelu: Iida Ukkola
Lavastus: Tinja Salmi
Valosuunnittelu: Topias Toppinen
Äänisuunnittelu: Antti Kainulainen
Näyttämöllä: Suvi Blick, Annika Hartikka, Markus Karekallas ja Maria Nissi
Ääniteknikko: Janne Louhelainen
Valoteknikko: Antti Haiko

 

Liput 28/24/18 €

 

Kaikki Jukon esitykset järjestetään AVI:n ja THL:n ohjeiden mukaan.

Pyydämme, että luet nettisivuillamme olevan tärkeän turvallisuusohjeistuksen ennen teatteriin saapumista: http://teatterivanhajuko.fi/turvallisesti-teatteriin/

 

Kuva: Antti Sepponen

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käytättäjäkokemuksen parantamiseksi. This website uses cookies to improve your experience. Hyväksy painamalla OK / Accept with pushing OK. Lisätietoja/More Information

Tällä verkkosivustolla voidaan käyttää ns. evästeitä ("cookies") palvelun käytön seurantaan, kohdennetun mainonnan tuottamiseen ja mainonnan tehon mittaamiseen. Lisäksi evästeiden avulla kerättyjä tietoja, mikäli evästeessä on esim. käyttäjän sähköpostiosoite, voidaan luovuttaa käytettäväksi suoramarkkinoinnissa huomioiden henkilön erikseen mahdollisesti antaman voimassaolevan sähköisen suoramarkkinoinnin sallivan luvan. Eväste on lyhyt tekstitiedosto, jonka verkkopalvelin tallentaa käyttäjän kiintolevylle. Evästeiden avulla Palveluntarjoaja voi kehittää palveluaan entistä asiakasystävällisemmäksi ja tarjota asiakkailleen kohdennettuja tuotesuosituksia, tarjouksia ja etuja. Käyttäjän verkkoselain todennäköisesti hyväksyy evästeet oletusasetuksin, mutta käyttäjä voi myös torjua evästeiden käytön oman selaimen asetuksista tai poistamalla evästeet selaimestaan palvelun käytön jälkeen. Lisätietoja selainkohtaisista käyttöohjeista saa selaimen valmistajan ohjeista. Verkkopalveluun sisältyvät palvelut voivat kuitenkin edellyttää evästeiden hyväksymisen toimiakseen.
Lue lisää verkkosivujen tietosuojakäytännöstä: Verkkosivujen tietosuojakäytäntö.
Evästeiden kieltäminen saattaa estää teatterivanhajuko.fi - sivuston toiminnan.


  On this website can be used as a so-called Cookies, to monitor the use of the service, to produce targeted advertising and to measure advertising effectiveness. In addition, the information collected through cookies, for example, if a cookie has the user's e-mail address, may be handed over for use taking into account the direct marketing of existing electronic direct marketing person individually possibly by allowing the permit. A cookie is a small text file that a Web server stores the user's hard disk. Cookies enable a service provider to develop its services more customer-friendly and provide customers with targeted product recommendations, promotions and benefits. The user's Web browser is likely to automatically accept cookies, but the user can also combat the use of cookies in your browser settings, or by removing cookies from their browser after the service to use. For more information of proprietary operating instructions of your browser manufacturer's instructions. However, the services included in the Web service may require the adoption of cookies to function.
More Info of Privacy Policy: Privacy Policy.
Denial of cookies may prevent teatterivanhajuko.fi-site activities.

Sulje/Close