
JukoKlubi: Yona – Kadonneet helmet
Yonan erityislaatuinen ja intiimi Kadonneet helmet -kiertue saapuu Lahden JukoKlubille 27. marraskuuta!
Kymmenettä sooloalbumiaan valmisteleva Yona suuntaa Kadonneet helmet -kiertueelle loka-joulukuussa 2026. Intiimillä trio-kiertueella rakastettu artisti on poiminut livesettiinsä yleisön suosikkien lisäksi monipuolisen joukon kataloginsa kadonneita helmiä, jotka ovat vuosien saatossa jääneet vähemmälle livehuomiolle.
Luvassa on unohtumattomia iltoja harvinaisuuksien, ja jopa ensimmäistä kertaa livenä kuultavien kappaleiden äärellä.
“Jokaisen artistin tuotannossa on hienoja kappaleita, jotka jäävät ns. hittibiisien varjoon. Erikoisimmat ja omituisimmat kappaleet saattavat kuitenkin olla vain kadonneita helmiä, jotka odottavat löytäjäänsä. Tällä kiertueella esitämme tunnetuimpien kappaleitteni lisäksi vähiten soitetumpia kappaleitani. Kenties uskallaudun esittelemään myös mahdollisesti tulevaisuuteen joskus katoavia lauluja seuraavalta albumiltani, jota parhaillaan kirjoitan.” – Yona
Mittavan ja taiteellisesti kunnianhimoisen uran tehnyt Yona (oik. Johanna Rasmus) tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä eri musiikkigenrejä omassa musiikissaan ja hänen kappaleilleen on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Yhdeksän studioalbumia urallaan julkaissut artisti on palkittu mm. Teosto- ja Emma-palkinnoilla. Yona on ihastuttanut myös Vain elämää -sarjan tähtenä.
Pe 27.11.2026 klo 18
Liput 34 / 29 / 20 €
JukoKlubeilla on nouseva istumakatsomo ja musasta sekä tunnelmasta nautitaan ilman häiriötekijöitä. Soitto alkaa tasan klo 18 ja saliin ei pääse keikan jo alettua. JukoKlubit ovat ikärajattomia.
Pe 27.11.2026 klo 18
